Mistä luovumme, jos mistään, kun selaamme somea ja käytämme muita digitaalisia sisältöjä?
Tämä on ensimmäinen osa useamman blogikirjoituksen sarjaa, joka käsittelee digiuupumusta, nettiriippuvuutta, puhelinriippuvuutta ja keskittymiskyvyn sekä merkityksellisyyden tunteen laskua liiallisen digitaalisten laitteiden käytön vuoksi. Koen, että aihepiiri koskee suoraan tai vähintään sivuaa suurta osaa väestöstämme, ei vain ”peli- tai someriippuvaisia nuoria”. Käyn läpi, miten mm. arvotyöskentelyä ja mindfulnessia eli tietoisuustaitoja voidaan hyödyntää osana muutosta, jos kokee digitaalisten laitteiden käytön rajoittavan elämää tai heikentävän elämänlaatua. Aiemmin aihetta on sivuttu informaatiotulvaa koskevassa blogikirjoituksessa.
On hyvä huomata, että en ole minkäänlainen auktoriteetti kertomaan miten elämää pitäisi elää tai että digitaalisten laitteiden suurkulutus olisi absoluuttisesti yhtään arvottomampi elämäntapa kuin luonnossa vaeltelu ja älylaitteen järveen heittäminen, tai edes jonkinlainen kultainen keskitie näiden väliltä. Kirjoitusten tarkoituksena on antaa näkökulmia ja kysymyksiä terävöittää itselle, miten digilaitteiden käyttö ja digitaalisten sisältöjen kuluttaminen palvelee omaa elämää ja syvimpiä toiveita siitä, mitä tältä (lyhyeltä) elämältä toivoisi. Taustalla on myös kysymys tarkastella kuinka ”vapaita” olemme toimimaan kuten toimimme ja olemmeko syvällisesti käsitelleet suhdettamme digilaitteiden käyttöön.
Oman digisuhteen alkukartoitus
Yksi lähtökohta oman digisuhteensa tarkasteluun on esittää yksinkertaisia kysymyksiä itselleen ja olla parhaansa mukaan tuomitsematta omia vastauksia. Yleisiä suuntaa antavia kysymyksiä voisivat esimerkiksi olla:
Tuoko digilaitteiden käyttö ja informaatiosisältöjen (viihde, uutiset, pelit, ei-välttämättömät työsisällöt, some jne.) käyttö enemmän voimavaroja kuin ne vievät?
Onko laitteiden käytössä pakonomaisuuden tunnetta ja keskeyttääkö esim. viestien ja ilmoitusten jatkuva tarkastaminen oman keskittymisen oleellisempiin asioihin?
Tuleeko digilaitteiden käytöstä energinen ja rento olo, vai pikemminkin väsynyt, flegmaattinen tai ylikierroksilla käyvä?
Onko oma olo ”tyhjä” tai levoton jos digilaitteita ja sisältöjä ei pääse käyttämään?
Häiritseekö laitteiden käyttö sosiaalisten suhteiden laatua ja syvyyttä?
Näiden lisäksi kartoitusta voi jatkaa mm. tarkastelemalla käytön määrää ja sitä, kuinka paljon laitteet vievät huomiotasi, vaikka et niitä varsinaisesti käyttäisikään yhdellä kertaa pitkää aikaa.
Määrä – paljonko laitteet ja digisisällöt vievät aikaasi?
Helposti saattaa miettiä, mikä on oikea määrä käyttöä päivittäin tai viikoittain. Kokemus on hyvin subjektiivinen, toiselle tunti voi olla liikaa ja elämän ”tuhlausta” kun taas toiselle kuusi tuntia on hyvä määrä ja tekee elämän omasta mielestä ”mielekkääksi”. Tämä määrän ”mielekkyyden” tarkastelu on digisuhteen käsittelyn ytimessä ja myöhemmin tekstissä esiintyvä vaihtoehtoiskustannuksen käsite keskittyy siihen erityisesti.
Määrää voi arvioida helposti laittamalla älylaitteessaan ruutuajan seurannan päälle. Älylaitteen parissa vietetyn ajan lisäksi voi halutessaan lisätä esimerkiksi Netflixin tms. tv-sisällön määrän, jos kokee niiden määrän ongelmalliseksi itselleen. Laske kokonaisaika päivittäisestä keskimääräisestä käytöstäsi ja kirjoita se paperille. Laske sitten viikoittainen aika, kuukausiaika sekä vuosittainen aika. Laske huviksesi vielä 10 vuoden aikana kertynyt ruutuaika. Tämä antaa sinulle lähtökohdan vaihtoehtoiskustannusten tarkastelulle.
Huomio – paljonko laitteet ja digisisällöt syövät huomiota?
Oman huomion viemisen mittaaminen on hieman määrän mittaamista työläämpää, mutta kuitenkin mahdollista. Tyypillistä on, että esimerkiksi älylaitetta tarkastetaan ja vilkaistaan hetken verran viestien, some-päivitysten, uutisten tai milloin minkäkin uuden sisällön toivossa. Vaikka mielelemme ei tietoisesti mitään erityistä vilkaisulta ”toivoisikaan”, voi jatkuva tarkastamisen tapa olla iskostunut luihin ja ytimiin.
Voit merkitä paperille tukkimiehen kirjanpidolla joka kerta, kun sinulle tulee halu tarkastaa älylaitettasi tai digitaalista sisältöä. Voit eritellä tässä kirjanpidossa ne kerrat, kun tarkastaminen oli oikeasti tärkeää ja niihin, kun teit sen ilman omaa tietoista päätöstä tai tarvetta. Vaikka laitetta ei varsinaisesti ottaisikaan käteen tarkastamista varten, kannattaa kerrat laskea. Se voi osoittaa laitteiden roolin, vaikutusvallan ja jopa mahdollisen nettiriippuvuuden selkeällä numeerisella tavalla.
Kuinka monta kertaa laitteen vilkuilu tunnissa sitten viittaa mahdolliseen ongelmaan? Sen määrittely jokaisen on tehtävä itse ja voihan olla, että jatkuvakaan huomion ohjautuminen digilaitteisiin ja sisältöihin ei ole itselle ”ongelmallista”. Rehellisyyden ja tietynlaisen lempeyden itseään kohtaan löytäminen on tärkeää tässä tarkastelussa, sillä erityisesti riippuvuuksien kanssa (silloinkin kun ne haittaavat selkeästi elämää) itselle ”ongelman” myöntäminen on valtava askel, jota koko mieli ja keho saattavat vastustaa. Häpeäleima ja kuvitelma jonkinlaisesta sisäisestä heikkoudesta voivat olla eräitä viimeisistä asioita, joita ihminen haluaa elinaikanaan kohdata.
Vaihtoehtoiskustannukset digitaalisten laitteiden käytöstä
"Tietyn valinnan vaihtoehtoiskustannus kertoo, mistä valinnan tehnyt päätöksentekijä joutuu luopumaan, kun hän päättää käyttää rajallisia voimavarojaan valitsemansa vaihtoehdon toteuttamiseksi"
Hyytinen & Maliranta 2015, s. 4-5.
Mistä luovumme, jos mistään, kun selaamme somea ja käytämme muita digitaalisia sisältöjä? Saman kysymyksen voi esittää minkä tahansa harrastuksemme, paheemme, hyveemme, tapamme ja tekomme kanssa. Mitä olisin voinut tehdä, jos en olisi käyttänyt aikaani tähän ja tuohon. Useasti kysymys on täysin hypoteettinen, koska ei ole lainkaan varmaa, että yhden vaikkapa sitten ”paheellisen” tai ”turhan” tekemisen tilalle tulisi mitään ”hyveellistä” tai ”merkityksellistä”. Tarkastelu kannattaa siltikin tehdä – erityisesti jos digilaitteet ja sisällöt vievät paljon aikaa ja huomiota, sekä samanaikaisesti aiheuttavat ongelmia elämässä kuten merkityksellisyyden tunteen katoamista tai hyvinvoinnin selkeää laskua.
Kun ihmisille teetätetään kyselytutkimuksia siitä, mikä on heille tärkeintä elämässä, tai edes kolmanneksi tai viidenneksi tärkeintä, ei vastauksissa nouse esiin ajanvietto digitaalisten laitteiden ja sisältöjen kanssa. 2020-luvun tutkimukset toisaalta osoittavat (jopa kasvavalla trendillä) yhä isompaa ja isompaa ajan ja huomion panostamista digilaitteisiin ja sisältöihin. Ristiriita on selkeä – ihmiset eivät välttämättä käytä aikaansa itselleen tärkeimpiin asioihin, vaan johonkin aivan muuhun. Tätä ei aina havaitse omasta arjesta. Esimerkiksi yhteydenpitoa ystäviin ja läheisiin (yleensä tärkeystutkimusten kärkipään materiaalia) voi tuntua olevan runsaasti. Se on tosin digitaalisten alustojen kautta eikä elävänä arjessa tapahtuvaa kohtaamista. Voidaan kyseenalaistaa, onko esimerkiksi pikaviestien vaihtaminen ja chattaily ohuempaa luonteeltaan kuin aito kohtaaminen. Teknologia mahdollistaa tunteen siitä, että on jatkuvasti yhteydessä muihin, mutta antaako tämä jatkuvasti saatavilla ja yhteyksissä olo samankaltaista tunnetta kuin vaikkapa kävelylenkki tai kahvittelu yhdessä läheisen tai ystävän kanssa? Voidaan myös kysyä, täyttääkö pelkkä mahdollisuus halutessaan nopeaan viestintään jonkinlaista tarvetta sosiaaliselle kanssakäymiselle, vaikka minkäänlaista sosiaalista kanssakäymistä ei tapahtuisikaan edes viestien muodossa. Oman digisuhteen kartoittamista voi syventää kysymällä itseltään esimerkiksi, mistä luovun tai mitä olisin voinut tehdä älylaitteen käyttämisen sijaan. Asiaa voi tarkastella myös siltä kannalta, mitä jatkuva laitteen tarkastaminen teettää itselle: johtaako se esimerkiksi alati keskeytyksiin ja huomiokyvyn laskuun?
Mitä enemmän ajallisesti ja huomion viemisen osalta laitteet ja sisällöt hallitsevat elämää, sitä suuremmaksi saattavat vaihtoehtoiskustannukset muodostua. Itselleen kannattaa kuitenkin olla armollinen, vaikka huomaisi ruutuajan vievän suurimman osan vuorokaudesta. Vaihtoehtoiset tekemiset eivät tulisi automaationa, vaikka laitteiden käytön lopettaisi kokonaan. Vapautuva aika ei välttämättä ohjautuisi vaikkapa jonkin harrastustaidon hiomiseen erinomaiseksi, uuden tutkinnon opiskelemiseen, kehon ja mielen hyvinvointiin panostamiseen, ihmissuhteiden vahvistamiseen tai pelkkään olemiseen ja ihmettelyyn. Vapautuva aika voi täyttyä ihan yhtä ”turhalla” sisällöllä kuin ruutuaika, jos ruutuajan on turhaksi kokenut. Siinä vaiheessa aletaan päästä syvempien kysymysten äärelle: mikä on mielekästä tekemistä ylipäänsä ja miksei oma tahto siihen helposti ohjaa? Täyttyykö tyhjä tila ja aika aina jollain jopa riippuvuutta aiheuttavalla tekemisellä ja puuhastelulla ja jos näin käy niin miksi? Onko sillä ylipäänsä väliä, mihin aikansa ja huomionsa käyttää ja tarvitseeko sitä edes koko aikaa miettiä tai potea huonoa omatuntoa siitä? Onko elämä yhtään vähemmän arvokasta, vaikka sitä ei käyttäisi itselleen tärkeimpiin asioihin tai vaikkapa jatkuvaan ”itsensä kehittämiseen”? Näitä kysymyksiä kannattaa mielestäni esittää vasta sitten, kun on tarkasti ja syvällisesti selvittänyt itselleen onko riippuvainen digilaitteista ja sisällöistä, mitä hintaa siitä maksaa, ja kokenut ja kokeillut pitemmän jakson vaikutuksineen, jolloin ruutuaika on ollut hyvin vähäistä. Jonkinlainen paussi digilaitteista, ”digital detox” tai ihan vain käytön vähentäminen voivat olla paikallaan tämän testaamiseen, mutta se onkin jo toisen blogikirjoituksen aihe.
Seuraava blogikirjoitukseni käsittelee digiriippuuvuden purkamista, voit lukea sen tästä.
