Tavoitteiden asettaminen sekä niihin pyrkiminen on iso ajava voima modernissa yhteiskunnassa. Ehkä se on ollut sitä myös aiemmin historiassa, mutta kehittyneen tehokkuuden sekä uusien mittaustapojen ja tekniikoiden myötä tavoitteellisuus on korostunut nykymaailmassa. Liikunta ja urheilu eivät ole leikkisestä luonteestaan (jos yksinkertaistetaan harrastukset "leikiksi" ja työ "ei-leikiksi") huolimatta mitenkään vapaita eri kokoisista ja muotoisista tavoitteista. Päinvastoin, tavoitteellisuus ja siihen liittyvä kilpailullisuus, voivat olla iso osa liikuntaa - oli kyseessä sitten kilpailu itseään vastaan tai muita vastaan. Tämä blogikirjoitus on jatkoa osaan 1 https://www.avaravalmennus.fi/post/mindfulness-ja-liikunta-osa-1-tietoisuuden-lis%C3%A4%C3%A4minen-liikunnassa, jossa käsiteltiin mindfulnessin eli tietoisuustaitojen ja liikunnan suhdetta. Tässä osassa pohdiskelen tavoitteellisuuden tarpeellisuutta liikunnassa sekä tarjoan vaihtoehtoisen, tavoitteettoman tavan harrastaa liikuntaa, joka pohjautuu tietoisuustaitojen periaatteisiin kuten olen ne itse sisäistänyt. Tarkoitukseni ei ole suosia tai vertailla, kumpi on pohjimmiltaan "parempaa", tavoitteellisuus vai tavoitteettomuus. Eri mindfulness-perinteissäkin näistä on ollut hyvin erilaisia mielipiteitä. Pyrin kuitenkin keskittymään siihen, miten voimme tietoisesti tarkkailla ja halutessamme kyseenalaistaa eri motiivejamme liikunnassa esiintyviä tavoitteita tai niiden poissaoloa kohtaan.
Tarkastelu siitä, mikä meitä todella ajaa tavoitteisiin
Aloitetaan tietoinen tarkastelu siitä, mikä meitä motivoi asettamaan tavoitteita liikunnassa. Sen sijaan että lukisit tekstin ja päättäisit olevasi samaa tai eri mieltä kirjoittajan kanssa, voit halutessasi kokeilla ja tarkkailla tekstissä esiintyviä kysymyksiä sekä väitteitä henkilökohtaisesti.
Onko sinulla kirkkaana mielessä, mikä on saanut sinut valitsemaan harrastamasi liikuntamuodon sekä siihen liittyvät tavoitteet? Onko niin, että olet valinnut muodon ja tavoitteet tunnepohjalta - tämä tuntuu oikealta ratkaisulta -tyyppisesti? (joka ei sinäänsä ole "hyvä" tai "huono" tapa). Oletko miettinyt, miksi tunnepohjasi ohjasi tähän tavoitteeseen ja liikuntamuotoon? Ohjaako valintaasi mielikuva vaikkapa jostain urheilijasta tai muusta kunnioittamastasi henkilöstä, jonka kautta päädyit valintaasi? Ohjauduitko alunperin valintaasi vaikkapa olosuhteiden vuoksi - tarjolla oli vain tietty määrä vaihtoehtoja tai joku muu päätti puolestasi? Koetko, että olet valitsemassasi tekemisessä niin edistynyt, että ajatus jonkin uuden kokeilemisesta ei miellytä, koska et kokisi olevasi enää niin edistynyt uudessa lajissa? Teitkö valintasi niin kutsuttuihin järkisyihin vedoten: Tämä on terveellistä keholle ja mielelle sekä auttaa jaksamaan? Tämä ennaltaehkäisee sairauksia ja vaivoja ja toisaalta tällä voin hallita jo olemassa olevia ongelmia? Teitkö valintasi tunnesyihin vedoten: Tämä on mielenkiintoista ja hauskaa tai muuten emotionaalisesti palkitsevaa? Johtiko valintaasi tavoite, joka ei suoraan liity mitenkään liikuntaan - esimerkiksi liikunnan kautta toteutunut mahdollisuus ylläpitää sosiaalisia suhteita? Teitkö valintasi sen pohjalta, mitä kuvittelet muiden pitävän arvossa ja haluat itse viestittää näiden arvojen tukemista ja sitä kautta saavuttaa muiden hyväksynnän? Nämä voivat tarkoittaa pitkää listaa sosiokulttuurillisesti hallitsevia ihanteita ulkonäköön, sosiaaliseen asemaan sekä jopa terveellisyyden ja hyveellisyyden ajatukseen uskoen - on hyve sinänsä pyrkiä näyttämään vaikkapa kauniilta, olla mahdollisimman terve tai viestiä muille voimakkaasta tahdonvoimasta (minut hyväksytään ja minua ihaillaan enemmän jos tahtoni on vahva ja näytän sen liikunnan kautta).
Tavoitteiden ja liikuntamuodon valinnan lisäksi voimme tarkastella tarkemmin, miten tavoitteita ja suorituksia mitataan. Numeeriset tavoitteet ovat yksi tapa (aikatavoitteet, matkatavoitteet, kilotavoitteet jne.). Näitä voimme asettaa itsellemme realistisesti, epärealistisesti tai jostain siltä väliltä. Voimme vertailla omia numeerisia tavoitteita muihin ihmisiin sekä harrastajaryhmiin ja asettaa sieltä itsellemme riman, joka tulisi ylittää. Ehkä suhtaudumme asettamaamme tavoitteeseen vakavasti tai välinpitämättömästi, ehkä joskus uskottelemme itsellemme että emme välitä (tosin miksi silloin edes asettaisimme tavoitteita?). Voimme myös tarkastella jaammeko tavoitteitamme muille ihmisille ja mihin oikeastaan pyrimme, kun haluamme kertoa tavoitteesta tai siihen pääsystä. Haluaisin painottaa, että tarkoitus ei ole arvostella tai tuomita itseämme sen mukaan mikä ikinä onkaan ollut motivaationamme. Haluamme vain lisätä itseymmärrystä kyseenalaistamalla joskus itsellemme itsestäänselviä asioita.
Tavoitteemme voivat olla myös laadullisia. Tavoite voi olla jatkaa tekemistä niin kauan kuin se on esimerkiksi nautinnollista ja hauskaa, tai niin kauan kunnes mielenkiinto lopahtaa ja keksii ehkä jotain uutta. Voimme myös asettaa tavoitteet vaikkapa siten, että tavoite on ylitetty kunhan terveytemme pysyy riittävän hyvänä, esimerkiksi selkä kivuttomana. Tavoitteenamme tai odotuksenamme voi myös olla tietyn spesifin olotilan saavuttaminen liikunnalla - endorfiinihumala, meditatiivinen tila, stressin ja huolet syrjäyttävä tila jne. jne. Voimme tarkkailla, esiintyykö tämä tavoite esimerkiksi ajatuksen muodossa tai tietynlaisena pyrkimyksenä ennen ja liikuntasuorituksen aikana. Voimme tarkkailla miltä meistä tuntuu hetkellä, kun havaitsemme tavoitteellisuuden nostavan päätään sisällämme. Tunteen ei tarvitse olla mitään spesifiä, havainnoimme vain mitä se on.
Kilpailullisuus
Tavoitteellisuuteen liikunnassa voi liittyä kilpailullisuus. Tällöin kilpaillaan muita vastaan tai itseä vastaan, ehkä molempia yhtäaikaisesti. Jos huomaat kilpailevasi muita vastaan liikunnassasi tai jos kilpailu kuuluu oleellisena osana valitsemasi lajin luonteeseen, voit lähteä tarkkailemaan sisältäsi, mitä kilpailullisuus oikeastaan on, mitä se antaa ja mitä se ottaa. Minkälaisia ajatuksia sekä tunteita havaitset, jos huomaat vertailevasi itseäsi johonkin muuhun? Mitä havaitset kun voitat tai olet muita parempi? Iloa, tyytyväisyyttä, täyttymystä, helpotusta, häpeää, riittämättömyyttä, riittävyyttä, sympatiaa, jotain muuta? Huomaatko, alkaako mieleesi tulla ajatuksia uusista tavoitteista sekä uusista kilpailutilanteista ja jos alkaa, niin kuinka pian voittamisen tai tavoitteeseen pääsyn jälkeen? Miltä tämä siirtymä ennen voittoa - voiton aikana - voiton jälkeen tuntuu? Entäpä häviöllä olemisen hetkellä tai häviöön päätyessä? Silloin kun ymmärrät että et pääse tavoitteeseesi olla jotain toista parempi? Mitä tunteita ja ajatuksia sisälläsi herää? Mitä ovat myöhemmät ajatuksesi välittömän häviön tai tavoitteisiin pääsyn jälkeen? Syytätkö itseäsi tai muita? Lähdetkö heti suunnittelemaan tulevaisuuden toimia, jotta sama asia ja tila ei pääsisi enää toistumaan? Osaatko selittää itsellesi, miksi otat voiton tai häviön vakavasti tai vähemmän vakavasti?
Entäpä kilpailu "itseä vastaan". Oletko kysynyt itseltäsi miksi kilpailet itseäsi vastaan? Edustaako se sinulle edistystä, kehitystä, hyväksynnän saamista itseltäsi tai muilta tai jotain muuta asiaa? Osaatko selittää itsellesi, miksi olet parempi tai enemmän saavuttanut kun pääset tavoitteeseesi? Osaatko selittää itsellesi, miksi olet arvottomampi tai epäonnistunut jos et ole päässyt tavoitteeseesi? Mitä ylipäänsä ovat ajatuskulkusi sekä tunnetilasi kun haastat itsesi itseäsi vastaan juoksemaan vielä yhden kilometrin, tekemään yhden kivuliaan toiston lisää tai hyppäämään sentin korkeammalle. Tarvitko tahdonvoimaa tavoitteeseesi tai voittoon pääsyyn itseäsi vastaan ja jos tarvitset, tuleeko se luonnollisesti ja nautinnollisesti vai jonkinlaisen kärsimyksen kautta.
Voit tehdä tätä tarkastelua tuomitsematta, hyväksyen sen mitä ikinä löydätkään ja toisaalta liikoja analysoimatta. Voit kokeilla voitko tarkkailla yllä mainittuja kysymyksiä ilman pitkällistä älyllistä analyysiä ja halutessasi myös sen kanssa. Katso huomaatko mielesi välillä pyrkivän selittää asioita siten kuten toivoisit niiden olevan, vaikka tunteesi saattaisivat olla ajatustesi kanssa ristiriidassa.
Riittämättömyys
Riittämättömyys kuuluu mielestäni oleellisena osana tavoitteellisuuteen. Useat aiemmat kappaleet ovat jo sivunneet riittämättömyyden käsitettä suoraan tai epäsuorasti. Olivatpa tavoitteesi kuinka jaloja tai korkealentoisia tahansa, niihin sisältyy rakenteellisena osana riittämättömyyden tunne. Tyytymättömyys tämän hetken olotilaan ajaa kohti muutosta, jossa osana voi olla tavoitteita. Jos olisimme täysin tyytyväisiä tähän hetkeen, emme kovin usein ainakaan henkilökohtaisia itseämme koskevia tavoitteita tarvitsisi. Tilanne voi olla eri, jos tavoitteemme hyödyttävät myös muita ihmisiä. Voimme tutkia ja tarkastella riittämättömyyttä hyväksyvällä, uteliaalla ja tuomitsemattomalla asenteella. Mikä meissä ja tässä hetkessä saa meidät haluamaan jotain lisää? Haluammeko aina jotain hieman lisää, aina tavoite vähän korkeammalle? Pyrimmekö välttämään tässä hetkessä tai itsessämme jotain - pakenemmeko tämän hetken todellisuutta tulevaisuuden tavoitteilla ja jatkuvalla muuttumisen halulla sekä pyrkimisellä? Voimmeko neutraalisti, ystävällisesti ja ehkäpä asteittain hyväksyä itsemme tässä hetkessä juuri siten kuin olemme? Tämä ei tarkoita välttämättä tavoitteellisuudesta täysin luopumista, mutta antaa meille ymmärrystä siitä, mihin pohjaamme koko tavoitteellisuutemme. Tavoite on jotain jota kohti pakenemme tai halajamme - pois tämän hetken hetken todellisuudesta. Huomaatko miten jatkuva pyrkimys vaikuttaa tässä hetkessä olemiseen? Tämän tyyppinen tarkastelu voi tuntua haastavalta aluksi, mutta jatkuvan tietoisuusharjoituksen avulla hyväksymisen tasomme kasvaa, mielemme vakautuu sekä hiljenee sen verran, että voimme tarkastella näitä aiheita rauhassa ja syvällisesti.
Halu tehdä vs. pakko tehdä
Tavoitteellisuuteen liikunnassa liittyy myös halu tehdä sitä mitä tekee sekä jonkinlainen pakko, joka taivuttaa meidät tekemään mitä teemme. Kumpaan oman liikuntasi tekeminen pohjautuu (ehkä molempiin)? Halu tehdä on yleensä hyvin selkeä - lähdemme tekemään ilman erityistä tahdonvoimaa tai sisäistä vastustusta ja nautimme olostamme tehdessämme. Jos koemme jatkuvaa sisäistä vastustusta tavoitteitamme tai tekemistämme kohtaan, mitä se kertoo meille tavoitteista tai valitsemasta tekemisestämme? Toki aina tavoitteellinen toiminta ei tunnu haluttavalta vaikka se normaalisti sitä olisikin ja toisaalta joskus tavoite saavutetaan vain suuren tahdonvoiman käytön jälkeen: Vasta liikuntasuorituksen jälkeen "olo on hyvä". Kärsimyksen ja tahdonvoiman käyttö sekä näyttö johtaa jonkinlaiseen hetkelliseen täyttymykseen, jota tavoitteellisuus voi tukea. Myös nautinnollinen suoritus voi unohtua eikä sitä koeta sataprosenttisesti, jos mieli on jatkuvasti tavoitteissa ja jumissa ajatuksesta siitä, että liikunta on tehtävä jonkin pakon vuoksi. Lopulta me kuvittelemme itsellemme kaikenlaiset pakot ja tavoitteet, joten onkin paradoksaalista jos nuo itse luomamme ajatukset vievät huomiotamme itse tekemisestä. Teemme taitoluistelussa uskomattoman hienon liikkeen, josta emme osaa nauttia tai arvostaa, koska aiemman kompastumisen vuoksi tavoitteemme eli voitto on jo mennyt saavuttamattomiin. Onko tekemisen riemu muuttunut vain suorittamiseksi? Vaatiiko tavoitteellisuus tahdonvoimaa, kärsimystä ja jatkuvaa itsesyntyisen vastustamisen ylittämistä vai voisiko tavoitteellisuutta olla myös olemassa täyden tekemisen riemussa, virtaavassa tekemisessä jossa mikään ei vastusta mitään, vaan kaikki liikkuu luonnollisesti ilman tahdonvoiman tarvetta?
Voimmeko olla täysin läsnä tekemisessämme? Voimmeko "vain tehdä" ja jättää mielen ajatuskulut, tavoitteet sekä muu draama tekemisen ulkopuolelle? Mahtuuko aidosti läsnäolevaan hetkeen muuta kuin itse tekeminen? Ehkä ajatuksia ja tunteita herää, mutta tekemisen laatu ja luonto on sellaista, että ajatukset ja tunteet ikään kuin lipuvat meidän läpi takertumatta meihin. Ehkä olemme täysin flow-tilassa eikä havaittavia ajatuksia edes esiinny.
Tavoitteellisuus toimii
Mielestäni on selvää, että tavoitteellisuus toimii, noh, ainakin saavuttamaan tavoitteita! Tavoite jäsentää ja kirkastaa mihin päin pyrkiä, ja jollei mieli ole hyvin tyyni ja keskittynyt, voi tavoite auttaa kohdentamaan huomiotamme. Kulttuurimme rohkaisee tavoitteellisuuteen ja tavoitteen saavuttamisen hyvänolon tunteet rohkaisevat uusien tavoitteiden asettamista. Kun sosiaaliset ihanteet ja odotukset kietoutuvat tiedostamattomassa tai tiedostavassa mielessämme yhteen tavoitteiden kanssa, motivaatiomme pyrkiä ja yrittää parhaamme kasvaa moninkertaiseksi. Kyse ei ole enää pelkästä tekemisestä, vaan siihen liitetyistä (joskin mielikuvituksellisista) arvoista, statuksesta ja egon pyrkimyksistä. Kyse on myös syvistä psykologisista motivaattoreista, riittämättömyyden tunteesta, peloista sekä haluista ja kunnianhimosta. Pintapuolisesti ihminen puree hammasta ja juoksee tahdonvoimallaan vielä yhden kilometrin, mutta sisäisesti tapahtuu jotain paljon paljon suurempaa vaikkakin vaikeasti havaittavaa. Onneksi kuitenkin se mitä sisällämme tapahtuu, on kärsivällisen ja avoimen itsetutkiskelun saavutettavissa. Lopulta tämä perinpohjainen henkilökohtainen tarkastelu osoittaa tavoitteellisuuden arvon juuri minulle itselle.
Toimiiko myös tavoitteettomuus?
Henkilökohtaiset havaintoni tavoitteettomuudesta liikunnassa vihjaavat, että tavoitteettomuus on vähintään yhtään toimiva ja antoisa tapa kuin tavoitteellisuuskin. Kun liikunnan ympäriltä jätetään kaikki ylimääräinen tavoitteellisuus ja muut mielikuvituskonstruktiot sekä analyysit pois, vapautuu valtava määrä energiaa keskittyä vain siihen mitä tekee. "Vain tekeminen" voi olla yhtä hyvää ja parempaakin kuin gloorialla, kunnianhimolla, saavuttamisella, pyrkimisellä ja uljaalla tahdonvoiman näyttämisellä ryyditetty tekeminen. Kun mieli on hiljainen ja täysin keskittynyt tekemiseen, ei syitä tai seurauksia enää tarvita. Tekeminen ei pohjaudu siihen, että haluaa muuttaa itseään tai tätä läsnä olevaa hetkeä. Ihminen ajautuu sellaiseen tekemiseen, joka on itselle luonnollisesti sopivaa ja tekee sitä sellaisella intensiteetillä ja tarmolla joka on hetkeen sopiva. Aloittaminen on nautinnollista kuin on myös itse tekeminen. Tekeminen on täynnä vapaudesta kumpuavaa energiaa.
Mutta nämä ovat vain minun sanojani. Tutkiskele tätä metodia itse ja katso mitä se sinulle tarkoittaa. Tämä voi viedä pitemmän aikaa ja vaatia hieman avoimuutta sekä kärsivällisyyttä, mutta on mielestäni täysin sen arvoista. Tavoitteellisuuden ja tavoitteettomuuden syvällinen tarkastelu liikunnassa vie sinut varmuudella myös vielä merkittävämpien kysymysten äärelle.