Tämä blogikirjoitus käsittelee ensimmäisiä kokemuksiani 24 päivää kestävästä somen ja muiden digitaalisten sisältöjen huomattavasta vähentämisestä. Lähdin alunperin projektiin tukeakseni vaimoani vähentämään hänen omaa somen ja pikaviestimien käyttöä, jonka hän oli kokenut ongelmalliseksi. Itse olin tehnyt tähän mennessä jo pitemmän aikaa erilaisia digitaalista sisältöä rajoittavia toimenpiteitä, mutta nyt olisi ensimmäinen kerta, kun laittaisin selkeitä ajallisia täyskieltoja itselleni nettiriippuvuutta ja puhelinriippuvuutta suitsimaan. Huomioni ja uteliaisuuteni hakeutuu hyvin helposti eri kohteesta toiseen ihan ilmankin digitaalisia sisältöjä, joten melko tiukka rajojen vetäminen on itselleni välttämätöntä. Toisaalta tietyissä asioissa pystyn pitämään huomioni kiinni syvällisesti hyvinkin helposti (kuten meditaatioharjoitteessa), mutta mielen ajautuessa nk. automaattipilotille, on digitaalisten sisältöjen ja laitteiden keskellä oleminen vähintäänkin riskialtista touhua syvälle keskittymiselle ja läsnäololle!
Digitaaliset sisällöt ja niihin liittyvä addiktio (kyllä, oikea sana tälle touhulle on addiktio tai riippuvuus) ovat olleet tietynlainen varjo elämässäni jo pitemmän aikaa. Mindfulness-harjoitukset ja tietoisen läsnäolon tuominen elämään on onnistunut hyvin monilla elämänalueilla, mutta niiden soveltaminen nettiriippuvuuden kanssa on ollut haastavaa. "Täydellisen tiedostavaa elämää" tuskin haenkaan, mutta digisisällöt ovat vieneet helposti pitkiksi ajoiksi täysin automaation kaltaiseen tilaan ja jatkuva älylaitteiden tarkastaminen on häirinnyt keskittymistä sekä työntekoa selvästi. Silloinkin kun tietoisuutta ja läsnäoloa on onnistunut tuomaan tähän automaation ja nettiriippuvuuden kyllästämään tilaan, on huomio hypännyt pian takaisin pois tiedostavasta tilasta.
Minkälaista digitaalisten sisältöjen käyttö on ollut?
Joka päivä vähintään 2 tuntia ajallisesti, toisinaan huomattavasti enemmän (tätä on helppoa seurata ruutuaika ym. älylaitteiden ominaisuuksilla)
Kymmeniä kertoja tunnissa eri digitaalisten lähteiden tsekkaamista, päivittämistä ja klikkailua
Uutissivustot suurin aikaa ja huomiota vievä sisältö: 4-7 eri lähteen läpikäyntiä samassa järjestyksessä uudestaan ja uudestaan (vaikka yritin joskus selitellä itselleni että tämä on ”sivistävää” ja asioista ”pinnalla pysymistä” niin sitä se ei oikeasti ole, se on pinnallista tiedonkäsittelyä pinnallisesti ja ohuesti toimitetuista digiuutisista ja jutuista)
Harraste- ja sosiaalisten ryhmien jatkuva päivittäminen ja tarkastaminen
Sosiaalisen median syötteiden tarkastaminen ja välillä tykkäämisten klikkailu. Suurin osa syötteistä tulee ihmisiltä, joihin en pidä yhteyttä enkä välttämättä aiokaan pitää.
Ammatillisten syötteiden ja sisältöjen seuraaminen - paljon kaikkea sen sijaan, että seuraisi vähää mutta laadukasta sisältöä
Miksi vähennän digi-impulssien tulvaa?
1.) Olemisen ja tekemisen muuttuminen mielettömäksi, robottimaiseksi ja rutinoituneeksi automaatioksi
2.) Läsnäolo häiriintyy tärkeämpien asioiden kuten perheen, ystävien ja muiden ihmisten kanssa
3.) Työn tuottavuus ja huomio tärkeille harrastuksille kärsivät
4.) Havainto digitaalisen sisällön onttoudesta: vie paljon aikaa ja huomiota, mutta antaa lopulta hyvin vähän
5.) Havainto digitaalisen sisällön vaikutuksesta jaksamiseen ja hyvinvointiin: ei palauta, vaan imee huomaamatta voimavaroja
6.) Usein tuntuu siltä, että somen käyttö vie poispäin merkityksellisestä ja syvällisemmästä elämästä, kohti hermostollisesti rauhatonta tilaa ja kohti kokemuksia, jotka eivät tuo mitään oleellista elämälle. Usein kokemukset eivät ole (etenkään jälkikäteen tarkasteltuna) edes tyydyttäviä, vaan täysin turhia ja pakonomaisia.
7.) Keskittymiskyvyn huomattava lasku, jonka syystä en ole varma, mutta tarkkailen digitauon aikana, johtuuko se liiallisesta informaatiotulvasta ja nettiriippuvuudesta
Kun tarkastelen digitaalista ajankäyttöäni, tuntuu ihmeelliseltä, että olen saanut mitään aikaiseksi. Ilmeisesti se (suhteellisen lyhyt tai keskinkertainen) aika jolloin olen keskittynyt työhön, on ollut tehokasta ja ainakin jollain tasolla myös laadukasta (asiakaspalautteisiin pohjautuen).
Muutamia lisähuomioita:
En ole lähtökohtaisesti teknologiavastainen, kyseenalaistan vain oman digisuhteeni eli digipalveluiden sekä laitteiden käytön määrän ja tarkoituksen, ja yritän arvioida, tuovatko ne elämääni sellaista sisältöä, josta voin tuntea oloni hyväksi ja koen muidenkin ihmisten hyötyneen jotenkin. Sosiaalisen median alustat esimerkiksi voivat olla tapauksessani järkevästi käytettyinä hyödyllisiä, mutta vaikuttaa siltä, että järkevään käyttöön riittää minuuttimääräisesti per viikko hyvin lyhyt aika. Uusien viestien ja sisältöjen jatkuva tsekkaaminen on taasen kokemukseni mukaan täydellisen hyödytöntä ja turhaa, vaikka se ei suoranaisesti paljoa aikaa veisikään. Se vie kuitenkin valtavan määrän keskittymiskykyä, aiheuttaa keskeytymisiä, vie sivuraiteille tärkeämmästä tekemisestä ja läsnäolosta, sekä tietyllä tapaa vangitsee kehon ja mielen ylivirittyneeseen ja levottomaan oravanpyörämäiseen kehään.
Mistä digitauko koostuu?
Rajoitan 24 päiväksi somen (minun kohdallani Facebook ja Instagram) käytön älylaitteella ja desktop-koneella aamulla 15 minuutin aikarajaan lasten mentyä aamupäiväunille. Toinen 15 minuuttia on käytettävissä illalla lasten mentyä nukkumaan. Rajoitteisiin kuuluvat myös:
Whatsapp ja Messenger ym.
Uutissivustot ja syötteet
Älylaitetta ei avata ja viestejä katsota silloin, kun lapset ovat samassa tilassa kanssani
Kaikki ilmoitukset on otettu eri apeista pois. Appi pitää erikseen avata, jotta näkee, onko siellä uusia viestejä
Eikö 30 minuuttia per päivä uutisiin ja someen ym. ole aika vähän?
Kaikki on suhteellista, mutta avaan tulevissa blogikirjoituksissa, miten oma aikarajoitus kannattaa asettaa, jos haluat käyttää neuvojani hyödyksi omaa digitaukoasi varten. Uutisia ym. ajankohtaista tietoa varten olen varannut viikonlopuille erikseen aikaa.
Digitauon kokemukset - ensimmäiset päivät
On surkuhupaisaa huomata selkeästi ja kouriintuntuvasti, miten huomioni yrittää hakeutua aiempien digitaalisten sisältöjen tarkistamisen rutiiniin ja silloin kun ei pääse sisältöihin käsiksi, joutuu mieli tietynlaisen hämmennyksen tilaan. Silloin kaikki mahdollinen huomion nopea siirtäminen sinne tänne näyttää kelpaavan vuosikausia nettiriippuvuuteen marinoituneelle mielelle ja keholle - huomaan klikkailevani hiirellä mitä sattuu valikoita vain saadakseni nähtyä edes "jotain uutta informaatiota". Sääsivuston tarkastaminen tulee hyvin tutuksi! (Normaalisti tarkastan sääennusteita ehkä vain kerran kaksi viikossa). Yritän keksimällä keksiä uusia muka tarpeellisia esineitä, joita voisin selailla verkkokaupoissa ja siten kiertää digikieltoa "jollain hyödyllisella ajankäytöllä". Haluan tarkistaa 10 kertaa päivässä maapostissa matkalla olevan paketin sijaintia lähetysseurannalla, vaikka minulla ei ole todellisuudessa mitään kiirettä saada pakettia. Digitaalisen ympäristön lisäksi yritän hakea impulsseja myös läheisestä fyysisestä ympäristöstäni mm. työkoneeni vieressä olevasta kirjahyllystä käyden läpi eri kirjojen nimiä.
Kaikki tämä mielen orientaation poukkoilussa viittaa ylivirittyneeseen ja hieman hämmentyneeseen tilaan. Vedän keuhkoihini syvään ilmaa tuoden hieman myötätuntoa kokemustani kohtaan, vieno hymy nousee huulille tilanteen absurdiuden vuoksi. Mielessä käy monta asiaa, olenkohan kokemuksellani standardijakauman keskiosilla vai harvinaistapauksena jommalla kummalla laidalla, onkohan minulla aina ollut vain huomaamattani ADHD! Taitaapa kyseessä olla ADT, attention deficit trait, eli jonkinmoinen itse hankittu väliaikainen tarkkaavaisuuden "häiriö". Eihän mindfulnessin ja työhyvinvoinninohjaajalla tällaista pitäisi muka voida olla! Totuus taitaa vain olla se, että riippumatta meditaatioharjoitusten määrästä, voi arkielämässämme olla alueita, joille läsnäolon ja tietoisuuden voima ei vielä kunnolla ylety. On rohkaisevaa huomata, että digitaalisen sisällön tauko ja vähentäminen on tuonut tämän nyt selkeämmin kokemusperäisesti esille. Aiempi, pelkkä järkeen pohjautuva havainto digiaddiktiosta ei ole riittänyt kuin pieneen tietoisuuden lisäämiseen riippuvuushetkillä, puhumattakaan että olisi tapahtunut jonkinlainen perustavanlaatuinen muutos asian suhteen. Nyt kun pääsy digisisältöihin on rajoitettu, tuntuu riippuvuuden tila luista ytimiin ensimmäisinä päivinä, eikä olotila ole häävi (äreä, levoton ja ylivirittynyt), vaikka mitään kemiallisiin riippuvuuksiin vertautuvia "vieroitusoireita" ei kovin paljoa esiinny.
Oman tilan tiedostaminen kun pääsy digisisältöihin on blokattu, on vähintäänkin avartavaa. Tämä vain vahvistaa käsitystäni siitä, että ihminen (tai ainakin minä!) tarvitsee hetkiä ja pitempiä jaksoja, jolloin "ei tee mitään", tai vaihtoehtoisesti rikkoo rutiinejaan ja käytäntöjään radikaalisti nähdäkseen niiden todellisen luonteen ja vaikutusvallan omaan elämään. Ensimmäiset päivät ovat paljastaneet karusti ja konkreettisesti, että kyse kohdallani on todellakin nettiriippuvuudesta, vaikka tämä onkin itselle hieman vaikeaa myöntää. Tämä on kuitenkin hyvä aloitus josta ponnistaa eteenpäin – oman todellisen tilan hyväksyminen ja pakoilun lopettaminen.
Seuraavassa blogikirjoituksessa: Mutkia matkalla – digitauko rakoilee!